Kirjoitin syksyllä 2008 aikuisopiskelijasta nimeltään “Veijo”.  Nimi ei ole oikea, mutta itse henkilö elää ja hengittää. Eräs henkilö veti minua hihasta ja kysyi minulta muutama kuukausi sitten vanhan blogiartikkelini pohjalta kuinka Veijon kävi. Siksi tässä vielä lyhyt epilogi  “Tarina aikuisopiskelijasta” -jutulleni.

Veijo oli siis pienessä maalaiskylässä syntynyt kaveri, jonka virallinen oppivelvollisuus-aika meni enemmän tai vähemmän penkin alle.  Veijo on ahkera ja mukava tyyppi, muttu koulu ei poikaa ja nuorta miestä yksinkertaisesti kiinnostunut. 20 + ikävuodet menivät sitten omaa paikkaa maailmasta hakien, erilaisissa koulutuksissa, satunnaisissa kesätöissä ja välillä pitkissäkin työttömyysputkissa. Tilanne muuttui kuitenkin radikaalisti kun Veijo rohkeni kokeilla jotain aivan muuta – siirtyä opiskelemaan lähihoitajaksi.

Veijon ensimmäinen kahdesta lukuvuodesta kului ahkerasti opiskellen ja samalla viikonloppusijaisuuksia tehden. Töitä riitti niin paljon, että hän joutui lopulta toisena ja viimeisenä lukuvuotenaan keskittymään täysimääräisesti opiskeluun. Tähän jäimme syksyllä 2008. Vaikka opiskelu oli haastavaa, niin puurtaminen tuntui mielekkäältä, arvosanat olivat hyviä ja Veijo koki oppivansa paljon uutta. Toisen lukuvuoden aikana lähipiiri kuuli myös, että Veijo oli saanut uuden “ystävän” opiskelutoveristaan. Hän satsasi opiskeluun, varasi sille paljon aikaa ja pohti opiskelujuttuja myös yhdessä  tyttökaverinsa kanssa.

Lähipiirinsä suureksi iloksi Veijo valmistui loppuvuodesta 2008 ja sai heti sijaisuuden hoitopaikasta, jossa hän oli myös aiemmin heittänyt keikkoja ensimmäisenä opiskeluvuotenaan. Sijaisuudet seurasivat toisiaan ja vuoden kuluttua hän sai samasta työpaikasta vakituisen lähihoitajan viran. Nyt kesällä 2010 Veijo valmistautuu viettämään ensimmäistä täyttä kesälomaansa vaimonsa ja pienen vauvansa kanssa. Paljon muutakin on tapahtunut, mutta niistä en kehtaa edes kertoa.

Joku voisi vielä luulla, että tämä on satu, eikä ihan oikea tarina rohkeudesta, muutoksesta ja aikuisopiskelusta.

Toivotan kaikille onnellista kesää!

 Minun oli tarkoitus aloittaa Moodlen pilotointi jo yhdellä tämän kevään verkkokurssillamme, mutta kiireisen kevään vuoksi päätin siirtää Moodlen käytön aloituksen kuitenkin ensi syksyyn.  Tästä johtuen minun on syytä harjoitella Moodlen käyttöä ja tehdä toimenpiteitä jo ennen ensi syyskuuta, sillä HY:n Blackboardin deadline lähestyy ja on väärin opiskelijoita kohtaan aloittaa syksyllä lukuvuosi Blacboardissa ja jatkaa sitten keväällä 2011 Moodlessa.

 Olen käyttänyt omassa verkko-opetuksessani (järjestyksessä) seuraavia oppimisympäristöjä: Optima Discendumia, WebCT:tä, Blackboardia ja nyt Moodlea. Muistan että minun oli aluksi vaikea ymmärtää Optiman käyttölogiikaa, mutta sen tajuttuani minulle oli myöhemmin haasteellista siirtyä taas uudessa (nykyisessä) työpaikassani WebCT: n käyttäjäksi. Koska Blackboard oli vain vanhan WebCT:n viimeisin versio, niin tämä muutto eteni taas oman oppimisen osalta sujuvammin. Ainoastaan vuosina 2005-2007 kehiteltyjen kurssipohjien ja verkkomateriaalien  tekninen siirtäminen vaati jonkin verran ajallista panostusta. 

 Siirtyminen Optimasta WebCT:n oli minulle aikoinaan haastavaa, vaikka kyseessä oli vain oma orientoituminen uuteen systeemiin.  Sen sijaan WebCT:stä muutto Blackboardiin työllisti ainoastaan sähköisen ”muuttokuorman” rahtaamisen osalta. Tulevassa muutossa Blackboardista Moodleen kohtaan sekä uuden käyttölogiikan että suurehkon sähköisen muuttokuorman rahtaustarpeen.  Tästäkin varmasti selvittäisiin, mutta en aio tyytyä vain tähän.

 Osuustoiminnan ja yhteisötalouden opetusverkostomme kurssipohja perustuu keväällä 2005 luotuun suunnitelmaan ja olemme nyt seuraavalla 2010-2014 kaudellamme päivittämässä ja muokkaamassa sekä kurssipohjaamme että yksittäisten verkkokurssien sisältöjä.  Tältä pohjalta olen päättänyt, etten vain mekaanisesti siirrä vanhoja verkkokurssejamme verkko-oppimisympäristöstä toiseen, vaan tartun tilaisuuteen ja päivitän myös niiden pedagogisia käsikirjoituksia. Tämä teettää tietysti paljon työtä, mutta vielä raskaampaa tämä on tehdä myöhemmin. Näin muuttoni ei ole pakotettu häätö, vaan tavoitteellinen paikanvaihto uuteen lupaavaan kasvuympäristöön!

Minä kuulun valitettavasti vain normi-kesälomakuukauden viettäjien sankkaa joukkoon, mutta sitä suuremmalla meidän on tärkeää tietoisesti palautua ja levätä kesäloman aikana. Luin viime viikolla muutaman kuukauden takaista Pelaaja-lehden numeroa, johon oli haastateltu Suomessa työskenteleviä kansainvälisiä pelialan työntekijöitä. He arvostivat kovasti suomalaista työkulttuuria, johon heidän mukaansa sisältyy työn tekemisen meiningin lisäksi myös sen tasapaino muun elämän kanssa. Tähän tasapainoon kuuluvat myös lakisääteiset lomamme, mitkä eivät ole globaalisti tosiaankaan itsestään selvyyksiä. Totta tämäkin.

 Tauko on paikallaan myös meille verkko-opetuksen parissa puurtaville. Työmme vaatii usein sekä työtä muiden ihmisten kanssa että itsenäistä työskentelyä. Työpäivät täyttyvät kasvokkain käytävistä keskusteluista, puhelin- ja videoneuvotteluista sekä yksin tai yhdessä kirjoitettavista erilaisista teksteistä. Työn ohella on hyvä myös kouluttaa itseään ja tutustua joko formaalisti tai non-formaalisti tieto- ja viestintäteknologian uusiin työvälineisiin ja pedagogisiin mahdollisuuksiin. Kaiken tämän lisäksi elämme – kuten kaikki tietävät – projektiyhteiskunnassa, jossa samanaikaisesti haetaan yhtä uutta hanketta, aloitetaan toista ja päätetään kolmatta.

 Kun monet vielä työskentelevät verkon välityksellä myös iltaisin ja viikonloppuisin, niin kesäloma  ja kaikki lyhyetkin tauot ovat varmasti paikallaan.

 Jos otat, niin älä aja. Jos olet lomalla, niin älä tee töitä.

Vaikka Erkkolan kuvaus on tiivis ja asiantuntijoiden mielestä myös konkreettinen, niin aihepiiriin vasta tutustuvalle se saattaa tuottaa päänvaivaa ja epäuskoisuutta. Syynä tähän ei ole pelkästään sosiaalinen media ja sen kuvaus, vaan internetin kehitykselle etenkin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin rakennettu hype. Olemme kuulleet ja lukeneet liian monta kertaa tietoyhteiskunnasta, etätyön mahdollisuuksista, verkkopalveluista, tietotyöstä yms. Tekniikka on kehittynyt ja ohjelmistot vaihtuneet, mutta todellinen muutos on edennyt kukonaskelin.

Sosiaalinen media kuulostaa… Epäuskottavalta.. Siksi lähden liikkeelle keskeisestä sosiaalisen median elementistä – sen sisällöt ovat useimmissa tapauksissa käyttäjien tuottamia tai välittämiä. Sosiaalista mediaa ei siis ole, jos sille ei löydy käyttäjien lisäksi myös tuottajia. Voidaan myös todeta, että ilman kiinnostavia, hyödyllisiä tai tärkeiksi koettuja sisältöjä ei ole sosiaalista mediaa. Esimerkiksi Wikipedia, YouTube tai Facebook eivät ole suosittuja siksi, että edustavat sosiaalista mediaa. Miljoonat ihmiset käyttävät niitä, koska he saavat niistä tietoa, huvia tai hyötyä.

Suunnittelen ja ohjaan työkseni verkko-opetusta, silti etenkin 2000-luvun alkuvuosien ylikorostunut hype lähinnä nolottaa minua. Minusta olemme vasta viime aikoina oppineet käyttämään sähköpostia keskimäärin järkevästi. Hyödynnämmekö edes jo opetuksessa yleistyneiden verkko-oppimisympäristöjen viestinnän (keskustelualueet, chat, sisäinen sähköposti) tai tiedonvälityksen mahdollisuuksia riittävän monipuolisesti? Näistä syistä reagointini verkon ja verkko-opetuksen uusiin villityksiin on usein jotain penseän ja varautuneen välimaastossa.

Myös tutustumiseni sosiaalisen median palveluihin kuten WordPress-blogipalveluun, Second life –virtuaalimaailmaan tai Ning-ympäristöön on edennyt suurin piirtein seuraavan kaavan mukaisesti:

• Kuulen palvelusta, suhtaudun siihen kriittisesti
• Naureskelen palvelun käyttövisioille, perusideat tuntuvat usein kovin simppeleiltä
• Joudun tutustumaan palvelun yksittäisiin sisältöihin töissä, koulutuksessa tai siviilissä
• Vilkuilen palvelun sisäisten linkkien tai muiden käyttäjien kautta palvelun erilaisia sisältöjä
• Olen varovaisen positiivisesti yllättynyt
• Kommentoin minua kiinnostavia sisältöjä tai viestittelen muiden käyttäjien kanssa
• Saatan tutustua monipuolisemmin tiettyihin palvelun mahdollisuuksiin

Erityisen hyvin toimivan sosiaalisen median piiriin kuuluvan palvelun tunnistaa siitä, että sen käyttäjän rooli lähestyy nopeasti sisällön tuottajan roolia ja lopulta yhdistyy siihen. Myös Ning-ympäristöä voidaan käyttää perustellusti kehittämisympäristönä, sillä se on rakennettu tiedonjakamista, muokkaamista, yhteydenpitoa ja toiminnallista vaikuttamista varten.

En ole sosiaalisen median ekspertti tai vielä edes sen vankka puolestapuhuja. Vähitellen olen kuitenkin hahmottanut, miksi sosiaalisten median palvelut ja ohjelmistot ovat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä.

Siksi että niitä voitaisiin hyödyntää monipuolisesti.

ja hyvää alkanutta vuotta 2009. Luin taas  läpi viime vuonna tänne blogiini kirjoittamiani juttuja. Aiheet ja tyylilajit vaihtelivat, mutta toivottavasti kaikki tarinani mahtuivat kuitenkin edes säällisesti verkkotuutori-sateenvarjon alle.  Vuoden 2008 aikana opin kirjoittamaan tänne,  enkä aio luopua tästä käytännöstä vieläkään.  Lukiessani vanhoja tekstejäni mietin samalla sitä, missä blogijutussani onnistuin  – omasta mielestäni – parhaiten.  Valintani löytyy alempaa uusintana. Mikä blogijuttuni tuntui sinusta aihepiiriltään tai käsittelytavaltaan osuvimmalta? Tai surkeimmalta… ?

Mitä voimme oppia parhaista tietokone- ja konsolipeleistä?

Tietokone- ja konsolipelit ovat suosittuja sekä nuorison että nyt myös jo aikuisten keskuudessa. 80-luvulla pelanneet lapset ja nuoret ovat tänään aikuisen iässä ja se näkyy kauppojen kassoilla. Myös elokuvayhtiöt Disneytä myöten ovat huomanneet tämän ja panostavat yhä enemmän uusien pelituotteiden ja -formaattien kehittelyyn – vauvasta vaariin. Esimerkkejä uusista innovaatioista ovat soittamiseen (Guitar Hero ja Rock Band) tai liikkumiseen (Wii Fit) liittyvät pelit, uudet pelikonsolit teräväpiirtoineen (Playstation 3 ja Xbox 360) tai uusine ohjaussysteemeineen (Wii). On hyvä huomata myös lapsille suunnatut lelutuotteet (Pet Shop, Barbie yms.) joihin sisältyy usein myös verkossa pelattavia pelejä, joista rakentuu yhdessä uudenlainen monimuotoinen tuotekonsepti.

Valoa ja varjoa

Peleistä puhutaan ja kirjoitetaan julkisessa sanassa monesti negatiivisesta näkökulmasta. Viimeiset esimerkit tästä löytyvät pelien väkivaltaisten sisältöjen vaikutuksesta kertovista uutisoinneista. Pelien ikärajoitukset ja erityisesti K-18 -kiellot ovat taatusti ansaittuja. Suosittelen kaikille vanhemmille niin elokuvien kuin pelienkin suhteen tuotteiden ikärajoitusten tarkistamista. Vastuu tästä on vanhemmilla.

Peleissä on myös paljon hyvää. Ne kehittävät mediataitoja, englanninkielen osaamista, ongelmanratkaisukykyjä, motoriikkaa ja kommunikointitaitoja (uudet pelit sisältävät mahdollisuuksia vuorovaikutukseen joko puheen tai kirjoitetun tekstin muodossa).

Parhaissa peleissä on taikaa. Pelisarjat kuten Super Mario, Final Fantasy, Metal Gear Solid, Silent Hill, Baldur´s Gate, Pro Evolution Soccer, Gran Turismo, Zelda, Grand Theft Auto ja Half Life, vain muutamia mainitakseni, ovat varastaneet lasten, nuorten ja aikuisten sydämet ympäri maailmaa. Mikä on näiden pelien salaisuus? Mikä saa ihmiset tutustumaan, oppimaan ja toimimaan näiden erilaisten pelien maailmoissa? Koulujärjestelmää ja opiskelupaikkoja syytetään usein liiasta autonomiasta suhteessa lasten ja nuorten maailmaan. Monesti väitetään, ettei niillä ole yhteyttä lasten ja nuorten elämään tai kiinnostuksen kohteisiin. Mietitään hetki…

Mitä voimme oppia parhaista tietokone- ja konsolipeleistä?

Ensimmäiseksi nimeäisin pelimaailman ja sen erilaisten tehtävien ja mahdollisuuksien paljastamisen sopivan pieninä palasina. Monet edellä mainituista peleistä jakaantuvat onnistuneesti pienempiin osatavoitteisiin, joista rakentuu vähitellen se suuri seikkailu tai päätavoite (esim. Super Mario –pelit). Monet pelit tarjoavat kiinnostuneille myös mahdollisuuden päätehtävästä täysin irrallisiin sivutehtäviin (esim. Baldur´s Gate), joita tahkotaan pelkästään mielenkiinnon, immersion tai hahmonkehittelyn vuoksi.

Kuitenkaan toimiva seikkailun annostelu ei riitä jos innostusta ei saada heräämään. Pelien kehysjuoni ja ympäröivä maailma ovat tärkeitä asioita, mutta vieläkin olennaisempia ovat helposti opittavat kontrollit ja uudet vähitellen kehittyvät kyvyt. Hyvän pelin salaisuus on, että pelaaja pääsee jo pienen harjoittelun jälkeen vauhtiin, vaikkakin vielä suppeilla taidoilla ja rajoittuneella toimintakyvyllä tai välineillä. Tämä on tärkeää tasapuolisesti urheilupeleissä (esim. Pro Evolution Soccer), ajopeleissä (esim. Gran Turismo), seikkailupeleissä (esim. Zelda) kuin toimintapeleissäkin (esim. Grand Theft Auto). Mutta huippupelien koukku kätkeytyy lopulta erityisesti siihen, kuinka taitojen, tietojen ja välineiden kehittyessä pelaaja pääsee tarkastelemaan ja toimimaan uusin tavoin jo kolutuissa paikoissa tai pystyy näin tutustumaan uusiin alueisiin tai tavoitteisiin. Joista opitaan taas uusia kykyjä.

Kun nämä edellä mainitut asiat loksahtavat paikalleen, niin pelaajaa motivoivat oma mielenkiinto, opitut ja vielä kehittyvät taidot ja halu suoriutua sekä kyky oppia virheistään pelimaailmassa. Halu oppia ja hallita. Hallinnalla en tarkoita että pelaaja haluaa alistaa kaikkia muita pelaajia, vaan kyse on enemmän omien tavoitteiden asettamisesta pelin tarjoamissa viitekehyksissä, kyky tarkistaa omia tavoitteitaan pelin edetessä ja tavoitteiden määrätietoista tavoittelua. Käytännössä nämä ovat juuri niitä metakognitiivisia taitoja, joita koulu ja kasvatustieteilijät pitävät korkeassa arvossa.

Parhaissa peleissä on myös yksi yhteinen piirre – ne ovat haastavia. Hyvässä pelissä päästään helposti alkuun, mutta mestariksi kehittyminen vaatii tiukkaa harjoittelua. Esimerkiksi Final Fantasy -pelejä väännetään kuukausien, jopa vuosien ajan ja niiden yksittäisiä ongelmia ja vaikeita paikkoja saatetaan yrittää läpäistä jopa viikkoja. Se lyhytjännitteisenä pitämämme teini saattaa siis hinkata pelien vaikeita kohtia ajallisesti kymmeniä tai jopa satoja kertoja pidempään kuin koululäksyjään. Myös peleissä suurin rakkaus on usein myös se vaikein. Lähes poikkeuksetta kulttiklassikot ovat niitä pelejä, joiden parissa on kiristelty hampaita ja vuodatettu turhautumisen kyyneleitä. Ne luovat kontrastia niille huippuhetkille, joita onnistumisen hetkinä koetaan.

Viimeiseksi mielenkiintoiseksi elementiksi oppimisen ja opettamisen näkökulmasta mainitsen hyvien pelien herättämän kiinnostuksen. Kun teinin maailma on täynnä tekemistä, niin miksi hän jää ruudun eteen pelaamaan? Entä työn, perheen ja muiden vastuutehtäviensä raskauttama kolmekymppinen? Entä jos selitykseksi eivät kelpaakaan mm. sosiaalinen kyvyttömyys, pelien väkivalta, laiskuus tai muuten vain elämätön elämä? Kaikkiin tässä jutussa mainittuihin peleihin sisältyy keskeinen ominaisuus: ne osaavat herättää pelaajan mielenkiinnon. Esimerkiksi Half-life - ja Metal Gear Solid - pelit suorastaan vangitsevat eri-ikäiset ja eri pelialustoilla pelaavat ihmiset ympäri maailmaa pinnistelemän tavoitteidensa eteen.  Miten opiskelussa ja opetuksessa herätetään aito kiinnostus?

Pelitutkimus eli ludologia

Pelejä syytetään usein niiden ”hypnoottisesta” vaikutuksesta, joka selittämättömästi jämähdyttää teinin ruudun eteen. Varmasti osa pelaajista kärsiikin liian vähästä liikunnasta tai rajoittuneista sosiaalisista suhteista, mutta tässäkin kannattaa miettiä mikä on syy ja mikä seuraus. Uskon, että mahdollisuus vaikuttaa, toimia, kokeilla ja oppia ovat niitä asioita jotka herättävät innostuksen pelaamiseen. Pelaajien flow on aivan samanlaista kuin mitä koetaan luovassa työskentelyssä tai parhaimmillaan työn ja opiskelun parissa.

En aliarvioi lukijaa vetämällä kaikesta edellä mainitusta huteria aasinsiltoja vaan jätän nämä asiat vielä meille kaikille pohdintaan. Uskon että voimme oppia peleistä monenlaista hyödyllistä. Näin uskoo myös nousussa oleva pelitutkimus - ludologia. Tältä tutkimusalueelta löytyy Suomestakin jo tohtoreita. Uskon aidosti että peleistä voidaan etsiä ja löytää myös opetukseen ja opiskeluun mielekkyyttä ja kiinnostavuutta lisääviä elementtejä. Pidetään mieli avoimena ja tutkitaan asiaa.

Verkkotuutori-blogin tavoitteet

Blogin tarkoituksena oli toimia nimensä mukaisesti kirjoitusalustana verkkotuutorin aikuisopiskelua ja verkko-opiskelua käsitteleville jutuille. Osa teksteistä oli blogityylistä, päivänkirjanomaista verkko-opetus- ja opiskelutilanteiden avaamista ja purkua. Toiset tekstit edustivat populäärimpää akateemista kirjoittelua, muutamat olivat lähellä artikkelimuotoa.

Verkkotuutori-blogin toisena tehtävä oli toimia paikkana jossa aikuinen – opiskelusta kiinnostunut, opiskelija tai opettaja – voi halutessaan kysyä verkko-opiskeluun liittyvistä asioista. Yhteydenottomahdollisuuksia olivat WordPress-blogi ja Skype-yhteys. Kuitenkin vain muutama ihminen otti minuun yhteyttä Skypen välityksellä, myös blogitekstien kommentointi jäi satunnaiseksi.

Sen sijaan lukijoita tällä blogilla on ollut varsin mukavasti. Vuoden 2008 blogissa on ollut noin 2400 käyntiä. Vaikka suurin lukijamäärä löytyi huhti- (518 views) ja toukokuulta (356 views), niin myös syksyn 2008 aikana blogilla oli kiitettävä määrä lukijoita (esim. lokakuu 2008: 288 views). Kirjoitin vuoden 2008 aikana 24 juttua jotka otsikoin seuraavasti:

• Verkostojen vahvuuksista ja yhteisöllisen verkko-opiskelun haasteista ( 10.4.08 )
• Strategiat vaihtuvat ja organisaatiot muuttuvat – entä verkko-opetus? ( 10.4.08 )
• Aikuisopiskelija verkossa, verkko-opettaja kahvilla ( 30.4.08 )
• Verkko-opetuksen työvälineitä: Osa I blogin kirjoittamisen ihanuudesta ja kamaluudesta ( 26.5.08 )
• Verkko-opetuksen työvälineitä osa II: wiki ( 8.6.08 )
• Mitä voimme oppia parhaista tietokone- ja konsolipeleistä? ( 30.7.08 )
• Aikuisopiskelua ja lastenhoitoa – mahdoton yhtälö? ( 2.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (alustusta) ( 19.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (opettajan osaamisen rajallisuus) ( 19.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (opiskelijoiden osaaminen) ( 20.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (kompleksiset caset ja haastavat opetuksen sisällöt) ( 21.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (ei pakotettu vaan pakollinen verkkokeskustelu) ( 25.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (persoonaa peliin) ( 29.8.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (verkko-ohjaajan aktiivinen rooli) ( 5.9.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (aikuisopiskelijat tuutoreina) ( 16.9.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (tutki ja kirjoita) ( 30.9.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (motivoinnista ja oppimisen ilosta) ( 30.9.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (motivoinnista ja oppimisen ilosta) ( 30.9.08 )
• Verkko-opettajan salainen ase: aikuisopiskelija (pohdintaa) ( 30.9.08 )
• Tarina aikuisopiskelijasta ( 30.9.08 )
• ”Verkkoväsymys” – epämielekkään, merkityksettömän ja ei-yhteisöllisen verkko-opiskelun jäljillä ( 3.11.08 )
• Kansainvälisiä opiskelijoita verkkokurssilla ( 8.12.08 )
• Vuosi verkkotuutorina/joulutervehdys ( 23.12.08 )

Pohdintaa

Vaikka varsinaiset yhteydenotot ja blogikommentoinnit jäivät satunnaisiksi, niin sivustolla riitti lukijoita. Toivottavasti tarkoituksellisen erilaiset tekstini herättivät mielenkiintoa sekä verkko-opiskelua, verkko-opetusta että erilaisia pedagogisia kokeiluja kohtaan. Myös jatkossa vastaaville kirjoitusalustoille ja jutuille voi olla kysyntää. Jatkossa on erityisen  tärkeää pohtia, kuinka verkko-opiskelusta ja –opettamisesta kiinnostuneiden oma ääni saadaan kuuluville. Olen nimittäin varma siitä, että ihmisillä on mielenkiintoisia ennakkokäsityksiä, kokemuksia ja toiveita verkko-opiskeluun ja -opettamiseen liittyen – joista olisi hyvää kuulla ja keskustella myös laajemmin.

Tässä erään verkko-opetuksen parissa työskentelevän opettajan kokemuksia/kommentteja verkko-opetuksesta.

Vaikka verkko-opiskelu on jo monin tavoin integroitunut osaksi muuta opetusta, niin siihen sisältyy lukuisia erityishaasteita ja -mahdollisuuksia. Tästä haastattelukoosteessa hahmottuu mielestäni hyvin se, kuinka verkko-opiskeluun liittyvistä asioista kannattaa kirjoittaa, lukea ja keskustella myös tulevaisuudessa. Tehtävää ja mietittävää riittää jatkossakin.

Kiitos tästä vuodesta ja hyvää joulua

Tämä on ollut mukava projekti ja yhteistyö MAMKin KOPASE-tiimin kanssa on sujunut positiivisissa merkeissä. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyöstä puhutaan paljon – tässä hankkeessa on ollut myös tekoja!

Lisäksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette käyneet lukemassa ajatuksiani verkko-opiskeluun ja aikuisopiskeluun liittyen. Erityiskiitoksen haluan lähettää erityisesti teille muutamalle rohkealle, jotka olette  uskaltautuneet myös  ottamaan yhteyttä ja kommentoimaan verkko-opetuksen mahdollisuuksia. Kiitos tästä vuodesta ja hyvää joulua! 

Olen aikaisemmin lyhyesti käsitellyt blogia ja wikiä verkko-opetuksen mahdollisina työvälineitä. Työvälineiden määrä on kasvussa ja tässä juttusarjassa riittäisi kirjoitettavaa vielä vuosiksi eteenpäin. Mutta kun valintoja täytyy tehdä, niin haluaisin tässä yhteydessä kirjoittaa ning-ympäristöstä. Vai pitäisikö sittenkin verkostoitumisen tai jopa kehittämisen välineestä?

Mikä on Ning?

Tutustuin tähän ympäristöön ensimmäisen kerran keväällä 2008. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että sain kutsun “Sosiaalinen media oppimisen tukena” – ympäristöön: http://sometu.ning.com/

Liittymis-systeemi oli myös Facebookista ja muista vastaavista ratkaisuista tuttu – jotain tiettyä henkilöä voidaan kutsua liittymään mukaan sähköpostin kautta. Jos asia kuulostaa kokeilun arvoiselta, niin henkilö voi kirjautua sisään (tunnus ja salasana) ja luoda itselleen mieluisan profiilin (nimi/nimimerkki, kuva/ei kuvaa, esittelytekstiä, yhteystietoja yms.) ja sosiaalisia verkostoja. Ning-ympäristön tutustuu nopeasti ja se tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia ja työkaluja sekä yksilölliseen että yhteisölliseen oppimiseen. Ympäristön ylläpitäjät eivät ohjaa julkaisutoimintaa perinteisen median tavoin.

Ning-ympäristö on luotu vapailla kehitystyökaluilla, eikä sen kautta sitoudu mihinkään softaan tai järjestelmään. Ning-ympäristöä voidaan hyödyttää samasta asiasta kiinnostuneiden yhteydenpito ja verkostoitumisvälineenä. Käyttäjien kiinnostuksen kohteena voi olla sosiaalinen media erilaisine muotoineen, jonkun tietyn maantieteellisen alueen paikallinen kehittäminen tai vaikka italialaiset giallo-elokuvat.

Ning-ympäristön näkyvyys ”ulkopuolisille” on säädettävissä. Vapaimmillaan sivut ovat kaikkien luettavissa, vaikkakin kommentoimaan pääsee vain kirjautumisen kautta. Toisaalta ympäristö voidaan myös sulkea – sitä tai sen ryhmien materiaaleja pääsee lukemaan vain rekisteröityneet toimijat.

”Mutta eikös tällaisia ole muitakin…?”

Jos ajattelet näin, niin olet aivan oikeassa: http://c4lpt.co.uk/recommended/top100.html

Mutta jotain Ning-ympäristö tekee myös oikein, tai enemmän oikein kuin monet muut, sillä se on myös monien opetuksen ammattilaisten suosittelema ohjelmisto. Tälläkään kertaa ohjelmisto tai opetusympäristö ei tietenkään hoida opetusta tai oppimista, mutta Ning voi parhaimmillaan olla tietyistä sisällöistä/teemoista kiinnostuneille opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille käyttökelpoinen työväline niin verkostoitumisessa kuin sisältöjen jakamisessa. Ning on kohtuullisen helppokäyttöinen, mutta siitä löytyy myös vaativammille käyttäjille soveltuvia mahdollisuuksia.

Esimerkkinä MakaMi

Otetaan loppuun vielä yksi esimerkki. Törmäsin vähän aikaa sitten MaKaMi-yhteisöön, eli Maaseutu-Kaupunki Mikkeli -ympäristöön: http://makami.ning.com/

Kyseinen ympäristö on luotu työ- ja verkostoitumisvälineeksi Mikkelin kehittämisestä kiinnostuneille. Lähtökohtana siinä on, että elämme alueella, jolla maaseutu ja kaupunki limittyvät toisiinsa. Mikkeli muodostuu eri alueista, joista keskusta on vain yksi muiden joukossa. MaKaMi mahdollistaa kaiken minkä Ning-ympäristön kuuluukin: Yksittäisten profiilien ja blogien rakentamisen sekä osallistumisen erilaisiin keskusteluihin. Osalla aktiivitoimijoista on mahdollisuus luoda uusia ryhmiä ja keskustelualueita. Sivustolle voidaan lisätä myös kuvia, tekstejä, liikkuvaa kuvaa ja muita vastaavia liitteitä.

Paikallista kehittämistä moititaan usein ei-läpinäkyväksi. Tämä on minustakin totta. Toisaalta Ning perustuu juuri läpinäkyvyyteen – verkostoitumiseen ja dialogiin. Tämä luo allekirjoittaneesta kiinnostavaa jännitettä MaKaMi-ympäristöön – käykää vaikka vilkaisemassa! On mielenkiintoista pohtia myös Mikkelin päättäjien suhtautumista MaKaMiin, jos siihen liittyy yhä enemmän ihmisiä ja siellä on yhä enemmän ”pörinää”.

Eräs minua vanhempi ja viisaampi työkaverini vertasi nettiä mainiosti joko pimeäksi huoneeksi tai aukioksi. Harvat meistä aloittavat puhumisen pimeässä huoneessa jos muut ovat hiljaa. Vain muutamilla meistä on pokkaa mennä seisomaan yksin keskelle kenttää. Ehkä Ning-ympäristö voi parhaimmillaan hieman valaista pimeää huonetta tai osoittaa, että kyllä siellä aukiollakin on porukkaa. Tai ainakin että on ihmisiä jotka suunnittelevat sinne siirtymistä.

Verkkokurssille pystyi ilmoittautumaan kuka tahansa opiskelija yhdeksän suomalaisen yliopistomme verkostosta (HY, HKKK, Ty, TuKKK, TaY, JY, OY, LTY ja KY). Vaikka kyseessä on aineopintotason kurssi, niin sen pystyy valitsemaan myös opiskelijat jotka eivät ole aiemmin opiskelleet kursseilllamme. Myös kurssin sisältöasiantuntija on kansainvälisen taustan omaava henkilö.

Markkinoinnista ja kysynnästä

Kurssia markkinoitiin lähinnä vain sähköpostitse ja nettisivujemme kautta. Jo alusta lähtien korostimme että toivomme mukaan suomalaisten opiskelijoiden lisäksi kovasti myös kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. En tiedä oliko syynä englanninkielisten kurssien puute vai kiinnostava kestävä kehitys -teemainen kurssi – ehkä molemmat – mutta yhtäkkiä kurssille ilmoittautui sähköpostitse 50 henkilöä. Voi myös olla että ei-lähitapaamisia-sisältävä -verkkokurssi kiinnosti ihmisiä. Kurssi on myös lähtökohtaisesti monitieteinen, mikä saattoi kiinnostaa osaa opiskelijoista. Ensikokemuksemme on, että myös vastaaville erisisältöisille ratkaisuille voi olla kysyntää.

Markkinointiin ja kiinnostukseen liittyi myös se, että ilmoittautuneiden määrä yllätti meidät. Vaikka suosimme lähtökohtaisesti jo aiemmin kursseillamme opiskelleita henkilöitä, niin meidän olisi ollut syytä miettiä vielä tarkemmin myös muita valintakriteerejä. Edellä mainitun lisäksi valitsimme ilmoittautumisjärjestyksen, mutta tätä olisi pitänyt miettiä vielä laajemmin. Sillä vaikka vielä ensimmäisen viikon aikana nappasimme aina yhden poissaolevan tilalle uuden opiskelijan varapaikoilta, niin silti yllättävän moni on keskeyttänyt kurssin “loppuvuoden kiireeseen” vedoten.

Oppina tästä toteaisin, että kansainvälisille opiskelijoille suunnatun verkkokurssin mainnonnassa tulee panostaa kurssisisältöjen ja tiettyjen toimintatapakuvausten lisäksi myös melko tarkkoihin kurssivaatimusten ja kriteerien kuvaukseen. On parempi saada mukaan 25 aktiivista kuin 40 innostunutta, joista lähes puolet jättää myöhemmin leikin kesken. Tämä tosin pätee varmasti myös umpisuomalaisiin verkkokursseihin.

Verkkokeskustelun mahdollisuuksista ja haasteista

Sitten tullaan todellisiin kansainvälisen verkkokurssin mahdollisuuksiin. Yhtenä verkko-opiskelun parhaista piirteistähän pidetään mahdollisuutta kirjoittamiseen, lukemiseen, kommentointiin, keskusteluun ja parhaimmillaan yhteiseen tiedon rakentamiseen. Aloitimme kurssin sillä että jokainen opiskelija esittäytyy ja kertoo hieman taustoistaan ja motiiveistaan osallistua tälle kurssille.  Väkeä oli eri maista, erilaisista taustoista ja motiivit ilmoittautua kurssille olivat moninaiset.  Lukija voi varmasti arvata, että tässä kohtaa opetusporukallamme oli todellinen voittajafiilis.

Tämä sama positiivinen vire jatkui myös kurssin ensimmäisillä viikoilla. Onnistuimme sopivilla sisällöillä, keskustelukysymyksillä ja ohjauksella/tsemppauksella pääsemään todella kiinnostavaan vuoropuheluun. Keskustelu oli laveaa ja leveää ja lähti nyt myöhemmin liikkeelle jopa niin hyvin, että tätä olisi ollut syytä annostella ja rajata. Kaikkien kukkien annettiin kukkia ja kommentteja kertyi niin paljon, että niistä riittäisi hyvin yhden gradun aineistoksi. Näiden vauhdikkaiden alkuviikkojen jälkeen meidän olisi ollut syytä vaihtaa rytmiä ja siirtyä muutamaksi viikoksi itsenäiseen opiskeluun. Sen sijaan jatkoimme kurssia vielä keskustelevissa merkeissä.

Kurssin alkupuolen keskusteluissa opiskelijat toivat esille paljon kiinnostavaa informaatiota ja erilaisia caseja kurssin teemoihin liittyen.  Kun kurssi vedetään seuraavan kerran, niin muokkaamme kurssia niin, että tutustumme aluksi yhdessä sisältöihin ja linkitämme niitä kurssilaisten taustoihin. Tämän jälkeen koostamme keskustelun satoa ja opiskelijat saavat sitten itsenäisesti linkittää tätä kurssin seuraaviin sisältöihin. Kansainväliset yliopisto-opiskelijat ovat suomalaisia tottuneempia keskustelemaan ja jopa väittelemään (dialogissa) opintojen sisällöistä. Tämä näkyy myös tällä kurssillamme. Tosin eivät suomalaiset opiskelijat jääneet tällä kurssilla keskimäärin kv-kollegoitaan hiljaisimmiksi. Minulle jäi sellainen mielikuva, että kv-opiskelijat kuitenkin odottivat “panos-tuotos” -periaatteella yhteisistä laveista verkkokeskusteluista vielä enemmän ja nopeammin. Nyt näiden keskustelujen löytöjen ja elementtien toivottiin kasvavan täyteen mittaansa kurssin lopputehtävässä, mutta tämä saattoi olla keskimäärin kv-opiskelijoidemme näkökulmasta liian epädynaamista.

Toisinaan verkkokursseja joilla on monitieteistä ja -taustaista opiskelijaporukkaa, moititaan liian nopeasti eteneviksi. Tätä mekin varoimme. Voi olla että juuri kansainväliset opiskelijat odottavat verkkokursseilta dynaamisempaa otetta, jossa toiminnalla on näkyvä nopea tulos – ja  jota kehitetään vielä päämäärätietoisesti eteenpäin.

Kielestä ja tilanteen tajusta

Aiemmin blogiani lukeneet tietävät että painotan verkko-ohjaajan roolia verkkokursseilla. Tämä pätee erityisesti verkkokursseihin jotka ovat suunniteltu vuorovaikutteisiksi. Omalta osaltani voin sanoa, että tämä ensimmäinen tuutorointini kansainvälisellä verkkokurssilla tuntui yllättävän haastavalta. Mietin pitkään mistä tämä johtuu. Ensimmäisen haastavan elementin verkkokurssiin toi tietysti englannin kieli. Sillä vaikka en mikään virtuoosi siinä olekaan, niin pärjään kuitenkin. Huomasin että minun oli nyt selvästi vaikeampaa tulkita opiskelutilanteita. Luen kyllä opiskelijan viestin, mutta en näe vielä tarpeeksi hyvin kommentin taakse. Mitä, miten ja missä tahdissa opiskelija oppii? Erityisesti ryhmäytymisen ja yhteisen toiminnan arviointi oli haastavampaa kuin osasin odottaa. Tämä oli kokemus ja huomio, jonka haluaisin tässä välittää myös muille dialogisia kansainvälisiä verkkokursseja suunnitteleville henkilöille.

Toinen haaste oli oman viestin kirjoittaminen niin, ettei sitä ymmärretä väärin. Varsinainen ohjeistaminen kyllä onnistuu, mutta koska opiskelijat ja minä olemme ihmisiä, niin verkkokurssin mielekkyyttä nostaa myös opiskelijoiden, tuutoreiden ja opettajien persoonallinen ote. Tähän päästään sekä pedagogisesti että vuorovaikutuksellisesti tarkoilla sanavalinnoilla. Huomasin että tämä on haastavaa muulla kuin omalla äidinkielellä. Kurssin sisällölliseltä asiantuntijalta tämä kaikki sujui erinomaisesti, oma englanninkielisten verkkokurssien tuutori/ohjaajan-taitoni kaipaavat vielä lisäharjoittelua.  Oppi tästä kaikesta? Valmistaudu siihen,  että   kansainvälisten verkkokurssien pedagoginen ohjaaminen on haastavaa. Silti – ja juuri siksi – siihen on syytä panostaa.

Tämä posti saattaa kuulostaa lukijasta yllättävän itsekriittiseltä. Pidän tätä kokemusta arvokkaana ja opettavaisena. Sillä vaikka pidän juuri vuorovaikutuksellisten verkkokurssien suunnittelua ja ohjausta vahvuutenani, niin tällä kertaa omat rajat tulivat kolisten vastaan. Tarvitsen tässä vielä lisäharjoittelua, mutta nyt olen jo valmistautuneempi ensi kertaa varten.

Kommentteja? Onko Sinulla kokemuksia aihepiiriin liittyen?

Tässä teemassa olemme ajankohtaisten asioiden äärellä.  Suomessa on panostettu Opetusministeriön kahden edellisen tietoyhteiskunta-strategian aikana (1995-1999 ja 2000-2004) huikeita summia (satoja miljoonia euroja) tieto- ja viestintäteknologian (TVT) opetuskäyttöön. Verkko-opetuksen mahdollisuuksiin satsataan niin kansainvälisestä kuin jokaisessa maamme yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa tälläkin hetkellä valtavasti niin rahaa ja aikaa – eli resursseja. Myös maamme peruskoulujärjestelmä läpivie parhaillaan suuri teknologiaan liittyviä muutoksia niin opetustiloissaan kuin opetussuunnitelmissaan. Olemme siis jo taloudellisten näkökulmien suhteen tärkeän asian äärellä. Panostukset ja etenkin odotukset ovat valtavat.

2.    Meta-analyysiä

Tilanne on jännitteinen myös verkkopedagogiikan kentällä. Tietokoneavusteista opetusta on tutkittu jo 60- ja 70-luvuilta lähtien. Näissä selvitettiin kuinka erilaiset opetus- ja kyselyohjelmat vaikuttavat opiskelijoiden oppimiseen. Tietokoneavusteisen opetuksen tutkimuksista on koottu myöhemmin erilaisia metatutkimuksia, ja näiden mukaan koneiden/ohjelmien vaikutus oppimiseen on ollut tilastollisesti ilmiselvän positiivinen (Edwards 1975; Khaili & Shashaani 1994). 80-luvulla tietokoneavusteista opetusta korostava ns. opetusteknologinen ajattelu kohtasi kuitenkin jo suurta vastarintaa ja sitä kritisoitiin erityisesti sen yksipuolisen ja ylibehavioristista ihmiskäsitystä korostavien näkökulmien ja opetustapojen takia (Sinko & Lehtinen 1998).

90-luvulla verkko-opetus on ollut (erityisesti edellisen vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla) vahvassa nousussa, mutta vasta vuosituhannen vaihteeseen tultaessa ja viime vuosien aikana, verkko-opetuksen tutkijoiden katse on kääntynyt tekniikasta verkko-opiskelun mielekkyyttä edistäviin ja estäviin elementteihin sekä erityisesti yhteisöllisen oppimisen ja tiedon rakentamisen mahdollisuuksiin. Tämän myötä tutkimusparadigman muutoksen myötä, erilaisissa kansallisissa tutkimusjulkaisuissa on esitelty monenlaisia listoja mielekkään verkko-opetuksen tai pedagogisen käytettävyyden piirteistä (Nevgi & Tirri 2003; Horila, Nokelainen, Syvänen & Överlund 2002.). Mielekkään verkko-oppimisen rinnalla on käytetty myös käsitettä merkityksellinen oppiminen, mikä usein tarkoittaa samaa kuin edellinen, toisinaan taas viittaa enemmän tai vähemmän aikuiskasvatuksellisiin näkökulmiin, joiden mukaan opiskelun tulee olla opiskelijalle hyödyllistä ja haastavaa (autenttista).

Uskon, että jos viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä verkkopedagogisista tutkimuksista tehtäisiin kattava metatutkimus, niin kokonaistulos/yhteenveto olisi jälleen kerran erittäin positiivinen – eli TVT:n opetuskäytön nähtäisiin selkeästi tukevan oppimista ja opiskelua. Olen itse työskennellyt nyt kuusi vuotta verkko-opetuksen parissa ja vaikka verkko-opiskelijat usein raportoivat positiivisista ja mielenkiintoisista oppimiskokemuksista, niin kolikolla on myös selvä kääntöpuolensa. Olen huomannut, että verkko-opiskelijat kokevat laajasti myös mm. yksinäisyyden, väsymyksen, epävarmuuden, huolen, epätietoisuuden tunteita. Allekirjoittaneesta nämä ovat paljon yleisempiä kuin tietostrategioissa, verkkopedagogisissa tutkimuksissa tai -julkaisuissa käy ilmi.

Näistä syistä olisi hyvä keskittyä myös konflikteihin ja ongelmatilanteisiin verkossa ohjaamisessa ja opiskelussa. Onko olemassa joitakin elementtejä, jotka lisäävät epämielekkään, merkityksettömän ja ei-yhteisöllisen verkko-opiskelun todennäköisyyttä? Omassa verkko-opetustyössäni olen kohdannut myös tilanteita, jolloin mahdollisesti hyvänkin alun jälkeen, opiskelija verkossa on yhtäkkiä alkanut alisuoriutumaan, väsynyt ja käyttäytynyt monilta osin juuri päinvastaisesti, kuin verkkopedagogisissa tutkimuksissa ”hyvä” verkko-opiskelija käyttäytyy. Kutsun ilmiötä verkkoväsymykseksi ja haluaisin tietää siitä lisää.

3.    Uusia lähestymistapoja

Toisaalta on hyvä, että tiedemaailmasta löytyy erilaisia, sanoisinko tarkistuslistoja hyvän verkko-opetuksen arviointia varten. Näin päästään jo pitkälle eteenpäin verkko-opetuksen pedagogisen laadun tarkastelussa. Silti verkko-opetuksen tutkimus kaipaa tällä hetkellä kipeästi tuoreempia ja monipuolisempia tutkimusten lähtökohtia. Suomalaisessa verkkopedagogiikan tutkimuksessa on selvästi nähtävissä, että useat tutkimukset pohjautuvat toinen toisensa perään tiettyihin näkökulmiin ja tutkimusartikkeleihin. Esim Jonassenin (1995) esitys seitsemästä mielekkään oppimisen kriteereistä, tulee voimakkaasti näkyviin useiden suomalaisten verkko-opiskelun tutkimusprojektien taustateorioissa ja tutkimusongelmissa (Ruokamo & Pohjolainen 1999; Nevgi & Tirri 2003).

Olisi tärkeää vielä jatkoselvittää verkkokurssien opiskelijoiden kokemuksia opiskelun mielekkyydestä/epämielekkyydestä, merkityksellisyydestä/merkityksettömyydestä ja yhteisöllisyydestä/ei-yhteisöllisyydestä. Vaikka verkko-opiskelijoiden näkemyksiin opiskelusta verkkopohjaisessa oppimisympäristössä on kiinnitetty suomalaisessa verkko-opetuksen tutkimuksessa yhä enemmän huomiota, usein verkko-opiskelijan omat näkemykset jäävät verkko-oppimisympäristöjen ominaisuuksien sekä verkko-opettajan toiminnan (usein itsereflektiota) tarkastelun varjoon.

Opetusministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntastrategian 2000-2004 (1999) eräänä tavoitteena oli se, että luovuus, ongelmanratkaisu ja yhteistoiminnallisuus korostuisivat oppilaitosten kehittämisstrategioissa, ja mikä tärkeintä, myös käytännön opetustoiminnassa. Näillä elementeillä (luovuus, ongelmaratkaisu ja yhteistoiminnallisuus) on myös selkeä yhteys uusiin, tai yleensä sosiaalista, situationaalista ja konstruktiivista oppimista painottaviin näkökulmiin oppimisesta.

Uusissa lähestymistavoissa ja tutkimuksissa taustateoria ja sen pohjalta rakennetut kysymykset olisi hyvä suhteuttaa myös Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereihin, mutta silti niissä tulee tietoisesti kasvattaa välimatkaa tätä ”selkärankaa” aiemmin käyttäneisiin tutkimuksiin (ks. Ruokamo & Pohjolainen, 1999; Mannisenmäki 2000; Leskinen & Suomalainen 2002; Nevgi & Tirri 2003).

4.    Kriittisyyden hyödyistä

Tällä kaikella en tarkoita kuitenkaan sitä, että aiemmat tutkimukset eivät olisi onnistuneita. Ne ovat. Mutta myös verkossa opiskeluun sisältyy monenlaisia totuuksia, tilanteita ja konteksteja ja minusta tällaiselle myös avoimesti verkko-opiskeluun sisältyviä ongelmia selvittävälle tutkimukselle olisi kysyntää. Tarvitaan sekä uusia näkökulmia että aiemman (aikuis)kasvatustieteen teorian ja tutkimuksen vertailua nykypäivän verkko-opetukseen (ks. Ausubel 1968; Ausubel & Robinson 1971, Ausubel ym. 1978).

Olisi tärkeää löytää lisäinfoa opiskelijoiden kokemuksista/oppimiskokemuksista verkkokursseilla. Millaista on opiskelu verkkokursseilla?  Uusissa tutkimuksissa olisi hyvä paneutua jo aiemmin useaan kertaan mainitsemiini verkko-opetuksen solmukohtiin, konflikteihin.

Voi olla että on löydettävissä tiettyjä elementtejä, jotka jossain tietyssä kontekstissa lisäävät verkkoväsymyksen todennäköisyyttä. Lisäksi minua kiinnostaisi tietä, eroavatko perusopiskelijoiden ja aikuisopiskelijoiden negatiiviset oppimiskokemukset toisistaan. Omien kokemuksien pohjalta minulla on aavistus, että näin saattaa olla.

Svensson (2002) on kirjoittanut verkkoyhteisöllisyydestä joka kehittyy ajan kuluessa. Voiko olla myös niin, että yhtäjaksoisen verkko-opiskeluajan venyessä ylitetään jossain vaiheessa raja, jonka jälkeen pitkäkestoinen verkko-opiskelu vaikuttaa – mahdollisesti yhdessä muiden mahdollisten negatiivisia oppimiskokemuksia lisäävien elementtien kanssa – oppimisen laatuun ja mielekkyyteen kielteisesti? Uskon että tässä jutussa hahmottelemillani elementeillä pystyttäisiin rakentamaan tutkimus, joilla voitaisiin selvittää mitkä asiat koetaan keskimäärin kielteisiksi verkko-opetuksesta ja mitkä elementit saattavat lisätä verkkoväsymyksen kokemuksia. Voi olla, että tulokset olisivat pitkälti samat kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Toisaalta uskon,  että Jonassenin (1995) näkemyksiin kriittisemmin ja rohkeammin soveltaen suhtautumalla, voitaisiin löytyy myös aivan uudenlaista tietoa.

5.    Lähteet

Ausubel, D. P. 1968. Educational Psychology: A cognitive view. New York: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Ausubel, D. P. & Robinson, F. G. 1971. School Learning – an Introduction to Educational Psychology. London: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Ausubel, D. P., Novak, J. D. & Hanesian, H. 1978. Educational Psychology: A cognitive view. Second Edition. New York: Holt, Rinehart and Winston, Inc.

Edwards, J., Norton, S., Taylor, S., Weiss, M.. & Dusseldorp, R. 1975. How effective is Cai? A review of the research. Research in Review 33, 147-153.

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Tampere:Tammer-Paino Oy.

Horila, M., Nokelainen, P., Syvänen, A. & Överlund. 2002. Pedagogisen käytettävyyden kriteerit v 1.0 ja kokemuksia OPIT -oppimisympäristön käytöstä Hämeenlinnan normaalikoulussa syksyllä 2001. DL-osaraportti. Tampereen yliopisto. Hämeen ammattikorkeakoulu.

Jonanssen, D.1995. Supporting communities of learning with technology: a vision for integrating technology with learning in schools. Educational Technology 1995, 35 (4), 60-63.

Khaili, A. & Shashaani, L. 1994. The effectiviness of computer applications: a meta-analysis. Journal of Research on Computing in Education 27, 48-61.

Leskinen, K. & Suomalainen, K. 2002. Aikuisopiskelija verkossa – Verkkopohjaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen aikuiskoulutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitos. Pro gradu –tutkielma.

Nevgi, A. & Tirri, K. 2003. Hyvää verkko-opetusta etsimässä. Turku: Painosalama Oy.

Opetusministeriö. 1995. Tutkimuksen ja koulutuksen tietoyhteiskuntastrategia 1995-1999.

Opetusministeriö. 1999. Tutkimuksen ja koulutuksen tietoyhteiskuntastrategia 2000-2004.

Ruokamo, H & Pohjolainen, S. 1999. Etäopetus multimediaverkossa (ETÄKAMU) –tavoitetutkimus. Teoksessa H. Ruokamo & S. Pohjolainen (toim.) Etäopetus multimediaverkoissa – Kansallisen multimediaohjelman ETÄKAMU-hanke. Sipoo: Paino-Center Oy. 1-38.

Sinko, S. & Lehtinen, E. 1998. Bitit ja pedagogiikka. Juva: Atena.

Svensson, L. 2002.  Communities of Distance Education. Gothenburg Studies in Informatics, Report 25, December 2002. Doctoral Dissertation. Department of Informatics, Göteborg University.

Veijo oli niitä poikia, joita ei peruskoulu kiinnostanut. Näitä nuoria on ollut ja on paljon, allekirjoittanut mukaan lukien. Veijonkaan kohdalla syyt tähän eivät löytyneet vanhemmista tai yleensä ympäristön ongelmista. Kaikki oli kotona ok, muita innostuksen kohteita oli vain ratkaisevasti enemmän. Pientä korjausliikettä oli nähtävissä kymppiluokalle hakeutumisesta, mutta tällä ei ollut lopulta suurta vaikutusta keskiarvoihin.

Pienessä sivukylässä kasvaneelle pojalle opiskeluvaihtoehdot olivat tässä tilanteessa selvät – opiskelemaan mentiin usein ammattikouluun, lähes poikkeuksetta miesvoittoisille linjoille. Veijo opiskeli talonrakennusta. Koulu eteni siviilirintaman sivussa. Siviilielämän käänteissä hän matkasi toiseen kaupunkiin opiskelemaan kirvesmieheksi. Näistä oppialoista jälkimmäinen herätti jo selvästi pientä vastakaikua, mutta jotenkin ala ei vain tuntunut vieläkään sopivalta. Käden taidoista on tosin aina hyötyä.

Pikkupoikana Veijoa kiinnosti maatilan pito. Sitä linjausta hänelle suositteli myös maanviljelystaustainen suku. Siispä Veijo siirtyi taas uudelle paikkakunnalle tutustumaan alan perusopintoihin. Ensimmäisen kerran opiskelu tuntui ihan mukavalta. Yllättävää kyllä, myös arvosanat olivat nyt yli parikymppisenä ensimmäisen kerran vähintään kohtuullisia. Silti tämänkään alan harjoittelujaksot eivät tainneet tuntua mielekkäiltä. Kyse ei kuitenkaan ollut niinkään itse työn teosta, hommat kyllä hoituivat – vaan jostain muusta. Veijo päätti kuitenkin yrittää opiskella lisää maanviljelyyn liittyviä asioita ammattikorkeakoulussa, mutta tämän koulun perusvaatimukset pohjatietojen suhteen olivat Veijolle liikaa. Opiskelun keskeyttäminen oli raskas päätös, myös henkilökohtaisella rintamalla oli murheita.

Veijo asuu maaseutualueella, eikä töitä tuntunut löytyvän. Työttömyyskuukaudet jatkuivat toinen toisensa perään. Mitä nyt? Lopulta Veijo meni työvoimatoimiston kurssille, jonka tavoitteena oli tutustuttaa työttömiä uusiin aloihin. Veijo suoritti kurssiin sisältyvän harjoittelun hoitopalveluita tarjoavassa yrityksessä. Tämä työjakso sujui hyvin ja vanhat hyvät muistot yläaste-ajan lyhyestä harjoittelusta kotihoidon palveluja tarjoavassa yrityksessä palasivat mieleen. Veijo päätti jatkaa opintoja eräänlaisella hoitoalan peruskurssilla. Opiskelu sujui hyvin ja tuntui mielekkäältä. Harjoittelupaikoista ja opettajiltakin tuli kiitosta.

Veijo on jatkanut opintojaan eteenpäin ja on pian valmis lähihoitaja. Töitä hän on tehnyt jo nyt opiskeluaikana enemmän kuin koskaan.

Veijo on aina ollut ystävällinen, huumorintajuinen ja yleisesti luottamusta herättävä henkilö: iso, ujo ja mukava mies. Hän tietää hyvin, että elämässä on ylä- ja alamäkiä ja sopii ehkä myös tästä syystä hyvin hoitoalalle. Kaikkien elämänvaiheiden ja eri alojen opiskelun jälkeen hän näyttää löytäneen oman juttunsa – lähihoitajan työn, erikoistumisalana vammaisten hoito. Olemme Veijon kanssa monesti puhuneet siitä, että oikeastaan opiskelu pitäisi vasta aloittaakin aikuisiällä.

Tämä oli tositarina aikuisopiskelijasta. Jos joku haluaa rekrytoida ensi vuodesta eteenpäin hyvän lähihoitajan, niin vinkatkaa minulle. Voin välittää viestinne Veijolle.

Hyvää aikuisopiskelijan viikkoa!